Perheentalon toiminnat
Siilinjärven Perheentalon (Toritie 8) viikko-ohjelmassa tarjolla olevien toimintojen kuvaukset

Avoin leikkitoiminta
Perheentalon viikko-ohjelmassa on avointa leikkitoimintaa 3-4 päivänä viikossa.
Avoin leikkitoiminta on pääsääntöisesti arkena tiistaista perjantaihin ja kerran kuukaudessa myös lauantaisin Perheentalon avoimen leikkitoiminnassa perheet voivat tulla talolle vapaasti viettämään aikaa; leikkimään ja tapaamaan muita perheitä.
Avoimessa leikkitoiminnassa työntekijöinä ovat Perheentalon ohjaajat.
Avoimen leikkitoiminnan ohessa järjestetään toisinaan ohjelmaa, johon lapset ja aikuiset voivat halutessaan osallistua. Sisältöinä voivat olla esimerkiksi askartelupiste, kantovälinetreffit tai Aamukahvit ja asiaa -tilaisuudet, joissa käsitellään lapsiperheiden arkeen liittyviä teemoja. Osallistuminen ohjattuun toimintaan on vapaaehtoista.
Leikin lomassa voi Perheentalolla syödä omia eväitä, jotka voi tuoda säilytykseen jääkaappiin ja lämmittää niitä mikrossa. Toiminnan aikana on tarjolla kahvia, teetä ja välipalakeksiä. Tarjoiluista voi antaa vapaaehtoisen maksun toiminnan tukemiseksi.
Tarkista Perheentalon aukioloajat etusivulta.

Perhekahvila
Perhekahvila on tiistai aamuisin klo 9-12. Perhekahvilassa tarjolla on pieni aamupala (aamupuuro tai sämpylä) sekä mukavaa toimintaa lapsille. Ohjelman ajankohtaisen sisällön voit löytää viikko-ohjelmastamme.
Työntekijänä on Perheentalon ohjaaja ja toiminnassa vierailee myös paikallisia lapsiperheiden parissa työskenteleviä ammattilaisia.
Perhekahvilassamme voi vapaamuotoisesti kohdata ja keskustella kyseisten lapsiperhepalveluissa työskentelevien työntekijöiden kanssa. Vanhempien on leikin ja kahvin lomassa mahdollisuus kysellä ja saada ohjausta itseä askarruttaviin asioihin.
Vierailijat jalkautuvat perhekahvilaan n. 1krt/kk vuorotellen. Vierailijoina ovat Seurakunnan varhaiskasvatuksen ohjaaja ja diakoniatyöntekijä, kunnan varhaiskasvatuksen palveluohjaaja sekä hyvinvointialueen perheneuvoja.
Varhaiskasvatuksen palveluohjaajalta ja hyvinvointialueen perheneuvojalta voit saada tukea ja ohjausta palveluihin liittyviin kysymyksiin.
Seurakunnan työntekijät voivat kertoa omista matalankynnyksen palveluista lapsiperheille. Seurakunnan työntekijät osallistuvat myös lasten toiminnallisen tuokion ohjaamiseen. Huomaa, että Perheentalon toiminta on tunnuksetonta, joten seurakunnan vierailu ei sisällä uskonnollisia teemoja.

Aamukahvit ja asiaa
Aamukahvit ja asiaa järjestetään noin kerran kuukaudessa perjantaisin klo 10–12 Perheentalon avoimen leikkitoiminnan yhteydessä. Tilaisuuksiin kutsutaan vieraaksi lapsiperheiden hyvinvointiin liittyvä asiantuntija, joka tuo mukanaan tietoa, vinkkejä, uusia näkökulmia ja mahdollisuuden keskustella ajankohtaisesta teemasta.
Tilaisuuksissa ei ole varsinaista luento-osuutta, vaan keskustelu tapahtuu rennosti ja vapaamuotoisesti asiantuntijan sekä muiden vanhempien kanssa. Vanhemmilla on mahdollisuus esittää itseään askarruttavia kysymyksiä ja saada tukea matalalla kynnyksellä. Asiantuntija on paikalla koko aamukahvien ajan ja mukana Perheentalon arjessa.
Aamukahvit ja asiaa järjestetään avoimen leikkitoiminnan ohessa, joten mukaan tullaan lasten kanssa tavalliseen tapaan eikä erillistä ilmoittautumista tarvita. Ajankohtaiset vierailijat löytyvät Perheentalon viikko-ohjelmasta sekä Siilinjärven Perheentalon Facebook-ja Instagram sivuilta sekä kotisivujemme ajankohtaista palstalta.
Aamukahvien tavoitteena on tutustuttaa lapsiperheitä paikallisiin palveluihin, järjestöihin ja asiantuntijoihin sekä tarjota mahdollisuus keskustella vanhemmuuteen ja perhearkeen liittyvistä asioista helposti, ilman ajanvarausta tai asiakkuutta

Oivalluksia lapsiperheen arkeen teemailta
Oivalluksia lapsiperheen arkeen teemailta sisältää asiantuntija-vierailun jossa lapsiperheen vanhemmat saavat tietoa omaan vanhemmuuteen vaihtuvin eri teemoin.
Ilta sisältää vierailijan tekemän esityksen ja osallistujilla on mahdollisuus kysyä asiantuntijalta. Teemasta keskustellaan yhdessä myös muiden vanhempien kanssa. Teemat ovat vaihtelevia ja liittyvät vanhemmuuden tukemiseen tai lapsiperheen hyvinvointiin.
Tilaisuuksia järjestetään 1-2krt/ toimintakausi iltaisin klo 17-19 tai resurssien sekä tarpeen mukaan.
Oivallusillat ilmoitetaan Perheentalon somessa sekä kotisivuilla ajankohtaista- osiossa.
Oivalluksia lapsiperheen arkeen teemailta on tarkoitettu lasten vanhemmille ja muille lapsiperheen lähipiirille. Tilaisuus on maksuton ja avoin. Lastenhoitoa ei ole järjestetty.
Jos yhteistyökumppanina olet kiinnostunut kyseisen teemaillan pitämisestä Perheentalolla, ota yhteyttä Perheentalon koordinaattoriin. Teemaillan tulee olla maksuton ja avoin kaikille perheille, sekä teeman tulee liittyä lapsiperheiden hyvinvoinnin vahvistamiseen. Teemailtoihin ei sisälly maksullisten palveluiden markkinointia.
Lisätietoja: Perheentalon koordinaattori Riitta p. 044 788 9539

Perheentalon muut vertaisryhmät ja -toiminnat
Siilinjärven Perheentalolta löytyy myös muutakin vertaisryhmätoimintaa ja avoimia kahviloita, joita toteuttavat vapaaehtoiset toimijat.
Perheentalolla toimii seuraavia vapaaehtoisten ohjaamia teema- ryhmiä, jotka ovat myös kaikille avoimia ja maksuttomia toimintoja.
- Kässäilta viikoittain tiistaisin klo 17.30. Ryhmä on tarkoitettu lapsiperheiden vanhemmille. Ryhmä on avoin, eikä siihen tarvitse ennakkoilmoittautua. Tule mukaan oman käsityön kanssa. Kokoontumisten ajankohtaiset tiedot löydät Perheentalon viikko-ohjelmasta. Käsityöiltaa ohjaa vapaaehtoiset käsityöharrastajat. Lisätietoja Perheentalon työntekijöiltä.
- Iltapöllöt- MLL:n perhekahvila lapsiperheille 1krt kuukaudessa torstai-iltaisin klo 17-19. Perhekahvila on tarkoitettu kaikenikäisten lasten perheille. Perhekahvilaa ohjaa MLL Siilinjärven paikallisyhdistyksen vapaaehtoiset. Lisää tietoa: Siilinjärven paikallisyhdistys MLL.
- SPR kielikahvila joka toinen perjantai klo 17.30. Lisää tietoa: SPR Siilinjärven paikallisosasto.
Kielikahvila on kulttuurien kohtaamispaikka, jonka tarkoituksena on edistää monikulttuurisuutta, suomen kielen oppimista sekä yleisesti ihmisten kohtaamista. Kaikille avoin toiminta. Kahvilaa ohjaavat SPR vapaaehtoiset.
Vertaisryhmä lapsensa menettäneille vanhemmille kerran kuukaudessa sunnuntaisin. Ryhmä on tarkoitettu lapsen menetyksen kokeneille vanhemmille. Ryhmään tullaan aina ennakkoilmoittautumisen kautta. Lisätietoja ja ennakkoilmoittautuminen: suruvanhemmatjaenkelilapset@gmail.com . Ryhmän ohjaajina toimivat Käpy ry:n vapaaehtoiset vertaiset. Ryhmän kokoontumisten päivämäärät löydät lähellä.fi sivustolta.
Kyseiset ryhmätoiminnat löytyvät Perheentalon viikko-ohjelmasta. Huomaathan, että nämä toiminnat ovat kesällä ja muina loma-aikoina tauolla.
