en-Perheentalon päivitys koronatilanteessa

31/01/2021

Perheentalo seuraa tiiviisti Pohjois-Savon koronatilannetta ja toteuttaa Perheentalon toimintaa voimassa olevien rajoitusten mukaisesti. 

Siilinjärven Perheentalon kävijämäärät ovat olleet maltillisia ja sen vuoksi meidän on helppo noudattaa voimassa olevia ohjeita. Perheitä avoimessa leikkitoiminnassa on ollut 2-6 perhettä per päivä ja yhtäaikaisesti paikalla olevia on keskimääräisesti alle 10 henkilöä. 

Perheentalon aukioloajat ovat voimassa. Avoin leikkitoiminta ja ryhmätoiminta, sekä lapsiparkki ovat avoinna normaalisti voimassa olevien rajoitusten mukaisesti. Perheentalolla voi olla yhtä aikaa alle 20 henkilöä. Kaikkien yli 12-vuotiaiden on suositusten mukaisesti käytettävä maskia sekä noudattaa yleisiä hygieniaohjeistuksia.

Joitakin muutoksia Perheentalon toiminnan sisältöön joudumme rajoitusten vuoksi tekemään. Tämä tarkoittaa sitä, että joudumme perumaan suosittuja tapahtumia, että emme aiheuta niillä ruuhkatilanteita. 

Lauantain 30.1. klo 10-14 vaihtotori peruuntuu ja vaihtuu normaaliksi avoimeksi leikkitoiminnaksi. Lauantaina 30.1. Perheentalo on siis avoinna, mutta päivän sisältö on muuttunut. Vaihtotori pidetään heti kun koronatilanne helpottuu. 

Muista muutoksista tiedotamme aina Perheentalon facebook ja instagram sivuillamme sekä täällä kotisivuillamme. Muutokset ovat kuitenkin vähäisiä, koska kevään 2021 ohjelmisto on jo valmiiksi suunniteltu siten, että isompia tapahtumia vältetään ja pitäydytään normaalissa toiminnassa.

HUOMIO! (PÄIVITETYT OHJEET 25.1.2021.)

  • TULE PERHEENTALOLLE VAIN TÄYSIN TERVEENÄ
  • KÄYTÄ MASKIA
  • PESE KÄDET
  • VAPAAEHTOISTA: KIRJOITA ETUNIMESI JA PUHELINNUMEROSI VIERASKIRJAAN
  • OTA OMAT EVÄÄT MUKAAN
  • PERHEENTALOLLA VOI KERRALLA OLLA ALLE 20 KÄVIJÄÄ
  • TILOJEN PUHDISTUSTA JA DESINFIOINTIA ON TEHOSTETTU JA LELUJEN MÄÄRÄÄ RAJATTU
  • TURVAVÄLIT: PIENTEN LASTEN KANSSA VÄLIEN PITÄMISTÄ EI VOI VAATIA, MUTTA AIKUISILTA SE ONNISTUU
  • OTA VAUVALLE VILTTI JA PURULELU MUKAAN 
  • Jos haluat tiedustella mahtuuko Perheentalolle tulemaan, soita tai laita viestiä ohjaaja Iidalle p. 044- 788 9483. Ohjaaja pystyy kertomaan sen hetkisen tilanteen kävijöiden määrän suhteen. 

Voimassa olevat alueelliset suositukset 25.1.2021 alkaen

Alueellinen koordinaatioryhmä pitää erittäin tärkeänä, että kaikkia kiihtymisvaiheen suosituksia ja rajoituksia noudatetaan tarkasti ja laajasti, jotta epidemia ei ajaudu leviämisvaiheeseen, jolloin pitää ottaa käyttöön maksimaaliset rajoitukset. Käytössä on kiihtymisvaiheen kasvomaskisuositus, jota nyt toivotaan kaikkien noudattavan. Kasvomaskin käyttösuositus koskee yli 12-vuotiaita kiihtymis- ja leviämisvaiheen alueilla. Maskia kannattaa käyttää aina tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen ei ole mahdollista. Maskin käytön ohella ratkaisevan tärkeää on ylläpitää kahden metrin turvaväliä ja välttää joukkojen kokoontumisia, joissa turvavälin pitäminen ei onnistu. AVI on kieltänyt yli 20 hengen yleisötilaisuudet ja tätä kannattaa noudattaa myös yksityistilaisuuksien ja muunkin toiminnan osalta. Ikääntyneiden ja riskiryhmiin kuuluvien luona tapahtuvia vierailuja tulee harkita tarkkaan. Karanteeniohjeita tulee noudattaa. Koronavirukselle altistuneet määrätään karanteeniin, joka on yksi tärkeimmistä keinoista estää epidemian leviäminen. Lisäksi kaikkien, joilla on vähäisiäkään koronainfektion oireita, tulee hakeutua testiin.


Jos sinulla on kysyttävää tai toiveita Perheentalon toiminnan suhteen, ota yhteyttä Perheentalon koordinaattoriin Riittaan p. 044 7889539 tai riitta.kokkonen@huoltoliitto.fi